Ajattelin, että tänään voitaisiin puhua (tai no kirjotella) vähän Cressidasta. -Miksi Cressidasta? mietit varmaankin juuri nyt. -Miksei siitä söpömmästä (tarkoitit varmaan Desdemonaa?)? Niin syynä siihenhän on se, että Cressidalla on tänään syndet (se tarkoittaa synttäreitä. ihan vain kertoakseni jos et tiennyt)! Jei! Siitä on nyt tasan kaksi vuotta kun neiti tänne saapui. Samoin kun kyseessähän on ensimmäinen nukkeni niin olen harrastanut kaksi vuotta nukkeilua. Wow. Ei voi muuta sanoa. Kaksi vuotta on ikäisellni TODELLA pitkä aika.
Musiikkia jos huvittaa.
Ensinnäkin Cressidan synttärit ovat 14.1.
Cressida on melko laiska.
Cressida on aina seissyt tosi kiltisti.
Cressida on riitapukari,
mutta sekin johtuu yleensä itsekkyydestä eikä muitten satuttamishalusta.
Cressida on hyvin tärkeä henkilö (ainakin omasta mielestään).
Cressida tekee harvoin asioita vain hyvää hyvyyttään.
Cressidä mököttää tälläisessä asennossa.
Cressida on aina liikkeessä,
paistsi silloin kun väsyttää.
Loppujen lopuksi Cressidalla on aivan liikaa energiaa.
(Johtuu lähinä karkista)
Niin, että sellanen päivänsankari täällä.
Sitten haluaisin vielä muistuttaa, että Titaniallakin oli synttärit viime perjantaina (8.1),
mutta Titania ei halunnut sittä nostettavan kohua joten enpä tehnyt siitä omaa postausta.
Kiitos ja kummarrus kun jaksoit lukea tänne asti ja Cressida kiittää myös.
Hyvää myöhäistä syntymäpäivää Cressidalle!
VastaaPoista